tiistai 20. helmikuuta 2018

Kyyttö Milk Stout ja uusi pannu

Bishops Finger jatkaa voittokulkuaan. Olisi kohtuu ylivoimainen, jos tuota heikkovatsainen voisi juoda. Aloitetaan kuitenkin uutuudella:

Kyyttö Milk Stout, panimo Hiisi. Kovaan seuraan joutui Bishops Fingersin kanssa, vähän kun Matti Nykänen menossa olevissa  talviolumpialaisissa, paitsi että tämä ei ole edes has been. No okei, ei mitään kuraa, aika erikoinen maku Suomi-biisoniksi, tai joo, sellainen mitä en ole tottunut ennen nykymuotia suomalaisissa maistamaan. Tumma, jännä, pehmeä... ei huono. Mutta niinkuin sanoin, ei jakoa Bishops Fingersin kanssa. Maksoikin mielestäni saman verran ja on vain 0,33 pullo. Pienpanimotoiminta maksaa, vaan ei saisi, jossei tarjolla ole jotain herkkua. Toki makunsa kullakin, joillekin tämä on hintansa arvoinen, itse en voi oikein kuvitella tilannetta missä tämä olisi mahtava olut. Tai toki voin: jossain pitkällä bussimatkalla vaikka työreissulla, äkillisesti viileänä tarjoiltuna, mutta tuosa menisi kylmä Karjalakin heittäen. Jos nyt kaiken valittamisen keskeltä ette saaneet pointtia, on kyseessä ihan hyvä olut, kalliinpuoleinen, ei kuitenkaan pärjää tämän hetken suosikilleni.

 Kyyttö. Limaista, mutta maukasta.

Prismassa oli 6 kpl:tta Bishops Fingersiä (joo, tiedän, blogin nimi voisi olla Bishops Fingers and jotain). Hetken mietittyäni että ostaisinko kaikki, otin vain 4. Liha on heikko, joisin ne kuitenkin tässä joskus lähiaikoina. Hyvä olikin näin, sillä niinkuin kaikissa klassisissa tarinoissa, tässäkin onni tuhottiin, lensin liian lähellä aurinkoa ja niin edespäin. Nyt kahden viikon kokemuksella voin sanoa, että 4 Bishopsia on liikaa, maha ei kestä. 6 olisi ollut painajainen todennäköisesti. Mikäli kyseinen olut säilyy valikoimassa, täytyy ostaa 1-2 vain. Sinänsä sääli, sillä tuohon verrattuna muut ovat melkoisen huonoja, niinkun tuli jo turistua.

Hiukan ruokapuolta: Lapset eivät ole kotona, päätettiin sijoittaa parhaaseen sisäfileeseen mitä marketista lähti, onneksi sitä sai pikkuannoksena. 300 ja jotain grammaa kahdelle, joo, syön yleensä about puoli kiloa filettä, jos sitä on lauantaiateriaksi tarjolla, joten tämä oli kohtuu pieni ateria. Tarjosin vähän nuijaa pihveille, ei kauheen raa'asta tykätä, eikä pinnalta palaneesta, joten pistin paksut pihvit vielä puoliksi, tarjoilin vähän tämän jälkeen tosiaan nuijaa perään, hakkasin "kirvespuolella" rasvaraidat poikki. Kylkeen röstiperunat ja Creme Bonjour valkosipuli. Suolaa pintaan, Bishops Finger lasiin ja tällä mentiin. Todella hyvää. Yksinkertaista, mutta hyvää. Paistoin muuten Teflonpannulla, vaikka valurautapannu löytyy... olen paistanut vertailupihvejä ja syöttänyt ihmiselle niitä, johtopäätöksenä se, että valurauta ei todellakaan ole ylivertainen. Täytyyhän niin sanoa, valurauta tai hiiliteräspannu, ei muulla tule hyvää pihviä, olut hiilihapottomana, puulämmitteinen sauna, mekaaninen rannekello, Harley Davidson, vinyylilevyt, kiinteävälitteinen fillari, hiiligrilliburgeri... joo, uskoo ken haluaa ja nauttikoon jos haluaa, itsekin liputan joitain tällaisia, tosin tietäen että turhamaisuuttani ja koska se on muotia tai juttu. Normaalilieden kanssa ei vaan jaksa tuota valurautaa, se on meinaan kohtuu pieni ja isompi painaa aivan saatanasti. Hiiliteräs taas taipuu, sopii toki kaasuliedelle (joka kunnnon kokilla pitäisi olla), mutta meikän keraaminen liesi pelkää painavaa valurautaa eikä suostu paistamaan taipuneella hiiliteräksellä, joten se haukuttu Teflon on valintani, muitankin löytyy ja satunnaisesti käytän. Suurin ero löytyy kuumuudessa, mitä en ihan tajua kuitenkaan. Mikä idea on kärtsätä, suorastaan polttaa pihvin pinta ja jättää se sisältä kylmäksi? Hyvä pihvi tehdään niin, sanoo taas se puusauna jne. matratyyppi ja voi olla oikeassa. Tosiaan itse en välitä, vertailuyleisö huomasi eron mutta ei pitänyt parempana testikerroilla (niin, tosiaan paistoin samaa lihaa kahdella pannulla ja pistin jokaisen lautaselle maistiaiset kummastakin).
Pitkähkö perustelu sille, miksi en näe metallisia pannuja vaivan arvoisena, jopa selittelyn makua kenties? Kyllä. Ihminen pääsee helpommalla, kun tunnustaa omat vikansa. Minua hiukan vaivaa tuo Teflon, joku sanoo joka kerta sisälläni että "tuo on kun lämmittäisit maksalaatikkoa mikroaaltouunilla (kuulema myös yksi perisynneistä)". Joku minussa haluaisi käyttää noita vaikeahoitoisia ja hankalia pannuja. Ehkä ostan pihagrilliä varten yhden hiiliteräksisen, siinä se voi taipua rauhassa. Onko sillä tehty ruoka oikeasti parempaa? Epäilen että ei, mutta jos se tuo sen plasebon tuohon, niin ehkä se on vaivan arvoista. Päätinhän ostaa Omegan Seamasterin, koska yhtä hyvät rannekellot eivät tuoneet tyydytystä, koska olivat halpoja. Se hinta ja sillä leveily olikin se juttu. Outoa. En olisi itsestäni uskonut.

Pihvit ja röstit. Päällä Creme Bonjouria. Hyvää.

Tämä päänsisäinen väittely (kirjoittaminen on ihme terapiaa, usein teen päätöksiä oksentamalla näitä jorinoitani kirjalliseen muotoon) sai minut ostamaan hiiliteräspannun. Luultavasti päätyy grilliin, ei jaksa taipuilevaa levyn kanssa ja luultavasti tuo taipuu, kun ohjeissakin sanotaan että "hakkaa vasaralla suoraksi".  Ostin keskihintaisen, ei sillä että ne kalliimmat (viidenkympin luokkaa) olisivat olleet jotenkin hinnakkaita, vaan olivat painavia. Siksi luultavasti eivät taivu. Ensimmäinen kokemus oli rasvapoltto ja pop cornilta haiseva kämppä. Kuinkas olikaan talven kovimmat pakkaset, mutta tuulettaa täytyi. Ei hyvin ala...


Rasvapoltettu kaksi kertaa... paistopinta näyttää... saastaiselta. Mutta tuollainen sen kuuluu ilmeisesti olla.

Hain pakkaspäivän kunniaksi kävellen pari Stadin panimon tuotetta American IPAn ja American Pale Alen. Paha noista sanoa kumpi on parempi, mutta kumpikin toimii aivan loistavasti. Ihan suosikkejani, eikä käy allekirjoittaneen mahaan niinkuin Bishops. Kumma juttu, mutta ikätovereillani on melkein kaikilla joku ongelma oluen kanssa, vedetään närästyslääkettä etukäteen tai sitten ollaan vaihdettu siideriiin, mikä on kohtuu nöyryyttävä valinta. IPA näyttää olevan talvenkin valinta ja kutistan annosta vielä pienemmäksi, sillä nautinto ei ole olla mahakipuisena. Luin Finnairin lehteä lentokoneessa ja joku äijä selitti, että vuoden 2018 juttu on hyvinvointi, mutta se ei tarkoita isoja hauiksia, vaan sitä että on hyvä olo. Aika hyvä idis, mielestäni pyrkimisen arvoinen tavoite. Jos tuon tulkitsee oikein, se sisältää terveyden ja nautinnon, kuntoilun ja hedonismin, kaiken oikeissa suhteissa. Kai? Meinaan kun funtsii, niin tämän tuntemattoman filosofin sanonta "liika on liikaa" pitänee jossain määrin paikkansa, jos makunautinto on sinun juttusi, siitä saattaa seurata terveyshaittoja ja kärsimystä, toisaalta ylenmääräisestä urheilusta menee hajalle ja pahvinmakuisen eineksen pureskelu on normaali-ihmiselle kohtuu kova rangaistus.
Jos nyt yhtään oikein tajusin tämän moton, niin tämä on nyt minunkin vuoden 2018 motto. Terveys, nautinto, hyvä olo, hyvä ruoka.. listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta kaikkia voi lisätä, nii kauan kun se ei ole toisesta osa-alueesta pois. Ennen vanhaan vähän vuorottelin, söin esimerkiksi ulkomailla ihan sikana (join aika paljon joskus myös), sitten lähes paastosin kotona. Onko tuossa mitään järkeä? Silloin tuntui että on, tasainen elämä tuntui tylsältä.

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Talvioluet ja kotiburgerit

Onhan sitä kaikenlaista kokeiltu tänäkin talvena, IPA-vaihe näytti kestävän koko talven yli, Kanarialla juotiin suu messingillä kuravettä, mutta tuo iki-ihana alkoholiuudistus, joka toi max 5,5% oluet kauppoihin, toi myös pienellä viiveellä Prismaan Bishops fingerin.. Tänäänkin kasasin jo kärryihin Badgerin tuotteita, mutta sitten näin Bishop's Fingerit, maksoi vähemmän, melkein 2€ vähemmän, kuin Badgerit, sisälsi lähes prosentin enemmän alkoholia, vein Badgerit takaisin ja nappasin 4 Bishop's fingeriä.

Alkoholi ei luonnollisesti ole mikään itseisarvo oluessa, niinkuin kaikki sanovat, sitten soperretaan perään, että alkoholi tuo luonnetta ja kolmonen saattaa olla laimennettu nelosesta ym. juttua. Itselleni, varsinkin kun juon pari pulloa kerrallaan, alkoholi kuitenkin merkitsee. En joisi alkoholitonta olutta. Kiskoin janojuomaksi männävuosina kymmeniä tölkkejä ykköstä illassa, se sopi kesälauantaihin, jolloin halusi tappaa aikaa koko ajan olutta särpien, mutta esim. 2 pulloa ykköstä, siinä en näe mitään mieltä. Vähän kun joisi kofeiinitonta kahvia. Se, että haluan kofeiinia, ei tarkoita että haluaisin mennä sekaisin kofeiinista, valvoa öitä, napata kofeiinipillereitä, juoda pannukaupalla kahvia, mutta jos juon kahvia, sen on tunnuttava jossain maun lisäksi. Sama oluessa. Olen juntti, myönnän sen, paheksukaa rauhassa. Ainakaan en piiloudu tekohienostelun taakse.

Ihan naurattaa tämä "väärä harrastaminen",  ostin kaikki oluet samaa. Harkitsin vakavasti koko vaajavaisen hyllyllisen ostamista samantien, ennenkuin loppuu. Jos tätä kamaa saisi korissa, ostaisin. Ehkä? Helppo luvata nyt kun en ole nähnyt koppatavarana. Tulee mieleen takavuosien kollega, joka uhosi suureen ääneen voivansa syödä joka päivä Raxissa, joku bodauksen massakausi menossa tai vastaava, no innostuin sitten toisen kollegani kanssa että mennään Raxiin ja kysyin kollegaa tuleeko mukaan, vastaus oli "en todellakaan".

Mutta oluen pariin: Bishops finger nousee tämän hetken ykköseksi kevyesti. Kaihoisasti muistelen Tukholman pubia, jossa tätä sai hanasta, mietin uutta matkaa Englantiin, joka tapahtunee aikaisintaan syksyllä, haaveilen lentokentän Oak Barrel pubista, kaikki tämä Bishops fingersin siivittämänä. Irti arjesta, siinä ehkä parin pintin taika, siksi ehkä nautin oluesta ja sen sisältämästä alkoholista. Muuten olen kunnon kansalainen: brandy jäi edelleen alkoon, vaikka vahvasti harkitsin sitä. Ihan turhaa, sitä tulee juotua kuin huomaamatta, ehkä aamulla sitten huomaa kuivasta suusta tai pienestä päänsärystä, nykyinen tyylini on pitkänajan hiomisen tulos, ei krapulaa, ei hönttiä oloa illalla.

Maistoin viime viikonloppuna (ei Bishops fingersiä Prismassa) myös uutuuden itselleni: Cock o' the Walk Scottish Alen. Olin tämän kyytipojaksi ottanut Fursty Ferretin ja eihän tämä pärjännyt ollenkaan. Fursty on melkein Bishop'sin tasoinen, oikeastaan aika saman makuinen, mutta kalliimpi ja vähemmän alkoholia. Joku ehkä arvostaa kumpaakin ominaisuutta noista, mutta minä en.

Ei tämä nyt huono ole, ei vaan huippu.

Joka tapauksessa pakkaset tuntee. Ei enää IPAa, vaan tuhtia Brittitarjontaa. Aika kiva, oikeastaan ainoa asia talvessa, josta tykkään. Täällä Lahdessa on ollut lumetkin maassa jo aika pitkään, mutta paha sanoa ottaisinko Helsingin "sulan talven" mielummin. Ehkä. Tykkään ajaa maastossa fillarilla ja talvella se on hankalampaa. Toki pystyisi, mutta ei tule mentyä, tälllä on latujakin joka paikassa ja niillä ei uskalla ajaa, joten pääsy maastoon on vaikeaa.

Burgeririntamalla ollaan oltu hiukan laiskoja. Ei varmaan tarjontaa ole tarpeeksi, en näe mieltä käydä "vertaamassa" samaa paikkaa aina, varsinkaan kun Lahdessa ei tällä hetkellä mitään ihan huippupaikkaa ole. Helsinki tai Tampere jos osuu kohteeksi, yleensä tulee syötyä.

Olen kehittänyt burgerireseptiä kohti "täydellisyyttä". Vaimo pitää näistä kovasti, tai sitten ei kehtaa sanoa ettei tykkää, itse olen sitä mieltä, että kaupalliset ovat hitusen vielä parempia.
Mikä on päivän resepti sitten? Kukin makunsa mukaan toki, mutta itse olen huomannut että
- Kannattaa tehdä uunilla. Helpompaa, tasalaatuisempaa, cheddarin saa sulatettua suoraan pihviin, jos sitä haluaa
- Suolan välttäminen on vaikeaa, ilman sitä ei maistu miltään. Korvaavaksi aineeksi käy lihaliemi tai sinappi. Suolaa niissäkin on, muttei niin paljon.
- Hampurilaispuristin on aika näppärä ja sillä saa eri paksuisia, riippuen kuinka paljon jauhelihaa sinne työntää alunperin.

Olen sitoutunut terveelliseen ruokaan ja juomaan, urheilen lähes päivittäin, joten burgeri on aika harvoin tarjonnassa, olutta juon nyt 3 kertaa kuussa ehkäpä (vähentynyt kerran viikossa tahdista). Kohtuus on päivän sana. Vanhuus ei tule yksin, josset halua lääkkeitä syödä, tämä näyttäisi olevan ainoa vaihtoehto. No, ei se nyt mitään kärsimystä ole, askeettisen arjen jälkeen herkut maistuvat todella hyviltä. Ehkä nakkaan jotain terveysreseptejä tänne joskus. Karkoitan näin sen viimeiseniin lukijan. Olispa kesä.

lauantai 27. tammikuuta 2018

Yllätysreissu: Bites, Nurkka ja juna

No sattui ja tapahtui "vakiokeikallakin" vanhuksen mittapuulla sen verran paljon, että tästäkin tulee nyt postaus. Elikkä se vanha vakio (ei siis yllätys, otsikko olevinaan sarkastinen): työreissu Pasilaan, Bitesissä burgeri, Nurkassa olut tai kaksi ja junassa ehkä myös.

Aamu valkeni tämän talven hyytävimpänä Lahdessa, -20 C näytti mittari, fillarilla oli taitettava matkaa asemalle. Nappasin yksivaihteisen kahdesta syystä: 1. toimintavarma, ei jäätyviä osia. 2. aika roisin näkönen, pystyy jättämään asemalle, ei kiinnosta voroja. Ajatus matkalla hyytävästä kylmyydestä jäi kuitenkin ajatukseksi, sillä lähdin vähän liian myöhään liikenteeseen ja jouduin ajamaan aika kovaa. En muodikkaana ihmisenä omista pitkiä kalsareita, joten olin sullonut housujen lisäksi verkkarit jalkaan, jotten jäädyttäisi itseäni totaalisesti ja nämä toivatkin lämpöä ihan kohtalaisesti.

Z-juna on jotenkin masentava, siellä on aina joku joka toitottaa kovaan ääneen tarinaa ja yleensä ne ovat (siis aina) ihan älyttömiä juttuja. Tällä kertaa joku nainen kertasi työhistoriaansa ja tavoitteitansa elämässään. Nice..  ei hän sentään yksinään huutanut, vaan siinä oli joku myötänyökkäilijä, joka teeskenteli kuuntelevansa. Saahan junassa puhua, ei siinä mitään, mutta kun volyymi on levelillä, että ei voi olla kuuntelematta, se on huono. Yksin matkustaessa pidän musaa luureissa. Ehkä tämä on sattumaa, mutta Pendolinossa tai InterCityssä ei tunnu tällainen olevan yleistä.

Pääsimme Bitesiin ja vaikka tarjolla oli joku Amerikan spesiaali, vaikka olin kotona ajatellut ottavani kasvisvaihtarin, niin tilasin sen vanhan vakion: normaali kahdella pihvillä ja pekonilla. Pepsi Max. Maku oli loistava. Ensimmäinen puraisu toi vanhat tunnelmat, ei tätä mikään voita. Onhan sitä vuoden sisään syöty vaikka mitä burgereita, mutta tämä on paras.
Äkkiä tutunoloinen äijä pyyhälsi sisään, ihan kun se yksi siinä J.Karjalaisen bändissä, ei kai sentään... ja sitten tuli itse Jii. Koko bändi tuli lounastamaan... heti tuli mieleen, että tarvitsen selfien Jiin kanssa, tai että täytyy mennä selittämään kuinka Mennyt Mies albumista lähtien hän on taas oikealla raiteella, en kuitenkaan mennyt. Kollegani kävi selittämään että täytyy mennä Lännen Jukka juttua heittämään, mutta onneksi luopui idiksestä. Toki otin videota bändistä ja kotona katoin, että joku bändiläinen katsoi haavi auki kuvaustani... no, en julkaise sitä, mutta silti aika nolo jumiin jäänti. Anteeksi koko bändiltä, mutta saamapuolelle voi laskea, että en tullut itse sölkyttämään jotain ja olin suuressa osassa kaverinikin luopumisesta ajatuksestaan.

Työtapaamisessa olisi saanut ilmaisen laitoslounaan, mutta eipä tämä kelvannut, vetäisin kupin sumppia, hoidin duunit alta ja Nurkkaan, joka oli yllättävän täynnä. Hanaherkkuna tarjoiltu Thornbridgen herkku pärski sen verran paljon, että niiden laskeminen kesti ja muki oli vajaa... ehkä se oli pieni tuoppi jonka ostin? Joka tapauksessa tämä häiritsi sen verran että unohdin katsoa tarkan oluen nimen... olisikohan ollut joku Red Ale? Onko Thornbridgellä sellaista? Oliko se edes Thornbridge? Heh, varsinainen olutharrastaja. Suokaa  anteeksi, olutharrastukseni on tosiaan livennyt "harrastuksesta" nautiskeluun, ei se niin nuukaa enää että mikä on lasissa jos se on hyvää. Toki nautinnon toistettavuuden takia täytyy aina yrittää vähän katsella, että mitä se oli, mutta en tee mitään muistiinpanoja tms.
 Toisena mukina meni Old Peculier. Olen varmaan maininnut, että join nuorena miehenä about 94 vuonna koko Alkon valikoiman läpi cup-henkisesti ja Old Peculier voitti. Nykyisin tämä on osastoa "ihan hyvä", täytyy muistaa että vuodesta 94 on jo aika kauan ja tarjontakin on lisääntynyt.


Nurkka on Pasilan helmi..

Hiton VR: jos funtsii tilannetta reilu vuosi sitten, ravintolavaunusta löytyi aina joku brittiAle, nyt paras on Kukko Ale, joka on sen verran ronski litku, että en ikinä osta sitä esim. marketista. Junassa ollaan ikäänkuin pakon edessä, siellä on pakko siemaista tuoppi. No ei tietenkään ole, mutta kun a) ollaan pari jo otettu b) ollaan ilman paikkalippua liikkeellä, niin se ravintolavaunu on loogisin osasto. Kerran menin ideana ostaa vissy, mutta eihän se onnistunut. Junamatkailu muutenkin on lipunmyynniin ja muun kanssa tehty tosi vaikeaksi.

Jos olet lukenut muitakin postauksia, muistanet että yritän terveyttää kovasti ruokavaliota, mutta tälläinen satunnainen "bursa ja parit pintit" ei tuhoa muuten hyvin menevää proggista. Suunnilleen kerran viikossa ostan muutaman oluen ja syön ehkä punaista lihaa, vehnäjauhojuttuja tms. , katsotaan nyt riittääkö tämä vai onko vuoden kuluttua blogin nimi Porkkana & Viherjuoma.

lauantai 20. tammikuuta 2018

Marketin kosto

Uusi vuosi tuli, tuoden tullessaan pelätyt jopa 5.5% vahvuiset rähinäoluet ja limuviinat. Toki niitä astelin heti ostamaan, mutta petyin: paikallinen Prisma ei ollut asetellut 1.1. klo 12 mitään "A-olutta" hyllyyn, tai jos oli, niin en niitä löytänyt. Mainittakoon tässä vielä, uusi vuosi meni 6:n oluen voimilla, en siis ollut missään koomadarrassa. No, marssin "Kitumarketiin" ja sieltähän löytyin Young'sin Double Chocolate heti, vieläpä kivasti esille laitettuna. Hyvin tehty!

Tilanne parani, kun Prismastakin alkoi saada näitä himottuja uutuuksia. Mainitsin pari postausta sitten Bishop's Fingerin ja tätä löytyi, kuten myös A-vahvuista Iisalmi Pale Alea. Ei kun vertailu pystyyn.

IPAt: erikseen juotuna mielsin 5,5%:n paremmaksi, jotenkin aitous ja täyteläisyys maistui siitä, vaikka "III" on 4,7% vahvuinen, eli melkein sama (paitsi hinnaltaan). Peräkkäin juotuna ei mitään eroa. Olin äärikriittinen ja eihän sitä auttanut kuin todeta, että erikseen juotuna mielikuvat ja toivomukset toivat makuun xtraa. En luultavasti erottaisi sokkotestissä näitä.

Bishop's Finger verrattiin "tietenkin" Badgerin Fursty Ferretiin, joka on tämän tyyppisten ALEjen suosikkini. En huomannut näissä mitään eroa. Joo, piti oikein fiilistellä, mutta jotenkin oli ajatuksissani, tässä nyt on jälleen kerran kaikenlaista meneillään ja huomasin juoneeni Bishop'sia puoli lasia aivan huomaamattani... sitten en enää muistanu miltä se Fursty maistuikaan ja piti vain todeta, että ei niissä varmaan kauheaa eroa ollut.

Mitä ihmettä? Melko vaisuja vertailuja, ei mitään eroa missään... no, välillä näin. Ei sitä jaksa käydä liioittelemaankaan. Muuten olen varsin tyytyväinen uuteen alkoholipolitiikkaan tältä osin, varsin tyytymätön omaan terveyteen, joka sukelsi 50 vuotta täytettyäni, eli harvemmin burgeria ja pinttiä minulle. Se selittää kenties päivitystahdin. Voisihan sitä kirjoitella jotain kasvisruoastakin ja näin, mutta katotaan nytten. Olut ja burgerit siirtyvät yhä enemmän harrastukseksi, pois arkipäiväisestä kulutuksesta. Säälittävääkö? Riippuu miten ajattelee. En syö mitään lääkkeitä toistaiseksi ja jos vihreän lisääminen ja eläinrasvan muuttaminen oliiviöljyksi pitää asian näin, niin sanoisin itse että säälittävän vastakohta. Vetäkää toki omat tulikintanne, mutta tällä mennään. No, ensi viikolla yllättäen jo burgeri ja pari oluttakin-keikka Helsingissä, tuttu Bites ja Nurkka ja juna, joten tuskin mitään raporttia.

Bishop's Finger Ruotsissa nautittuna syksyllä.

tiistai 26. joulukuuta 2017

Joulu jumissa Kanarialla

Jos jaksoit aaton aattona tai jouluaattona seurailla uutisia, saatoit huomata "200 turistia jumissa Kanarialla" -uustisointia. Kyllä, olin yksi heistä.
Oltiin tulossa kotiin ihan normaalisti aaton aattona, kun vaikeudet alkoivat. Mentiin koneeseen ja innokkaimmat päästettiin tähän putkeen, josta pääsee kävelemään suoraan matkustamoon. Aika kului, jono ei liikkunut. Bensa haisi, tai kerosiiniahan tuo taisi olla. Sitten kaikki komennettiin takaisin. Odoteltiin vähän aikaa ja sama uusiksi, mutta nyt päästiin koneeseen. Kerosiini haisi. Aika kului. Joku alkoi jo herpaantua, vanhus selitti kuinka kohta sytytään kaikki tuleen ja edessä istuvalla penkillä lapset alkoivat jo pelätä, onneksi heidän mummonsa ojensi vanhusta. No, eikun lähtöön, kone kiitoradalle, kierroksia, mutta ei lähdettykään mihinkään. Hetken kuluttua rullattiin takaisin, polttoaine oli purskunut siivestä ulos.

 Eikun bussilla takaisin sisälle lentoasemalle. Kerosiinia valui vissiin vähän enemmänkin kalustosta päätellen.

Sitten alkoi tämä rumba: odota, siirry jonnekin, odota, taas mennään... 14.55 oli koneen lähtöaika, noin klo 22 oltiin hotellilla Las Palmasissa, jonne meidät majoitettiin väliaikaisesti. Porukka oli väsynyttä ja osa oli todella kiukkusta, osa oli kenties ottanut pari Tropical olutta ja vitsaili hirteishuumorilla, muutama matkustaja piti yllä todella hyvää mielialaa, kohentaen muidenkin tunnelmaa, pari taas etsi hengenheimolaisia valittamaan. Itse yritin olla hyvän fiiliksen jengissä.

Seuraava päivä, jouluaatto,  meni kutakuinkin parin tunnin pätkissä, aina mentiin katsomaan hotlan respasta uutta tietoa, joka yleensä oli "uusi tieto tulee parin tunnin kuluttua". Ehdin hitusen hengailla rantakadulla, ottaa Tropicalinkin. Noin klo 15 starttasi uusi yritys ja toden totta: lähdimme kuin lähdimmekin, sillä samalla rikkinäisellä koneella Suomeen. Ei sitä oltu saatu korjattua, joten jouduimme jättämään yhden bensatankin tyhjäksi, mikä taas tiesi sitä että bensa ei riittänyt. Ratkaisuna oli old school Kananrian matkaajille tuttu välilasku Ranskaan.

Yöllä kentällä, 5h odotus seuraavaan bussiin ei houkuttanut, kuten ei myöskään hotelli, joten tulimme taksilla Lahteen. Tässä vaiheessa kaikesta positiivisuudesta ja Tropicalista huolimattakin, alkoi olla jo ihan tööt. Univaje, jonkinnäköinen stressi, istuminen, seisominen, ilman hotellihuonetta matkalaukun kanssa pyöriminen olivat vieneet energiaa. Tämä oli siis jo joulupäivä.

No mites Kanaria muuten? Olimme Playa Del Inglesissä, jossa olen käynyt viimeksi 1973 ohimennen Maspalomasiin mennessä. Tämä osoittautui virheeksi. Viiskymppisenä olin paikan nuorisoa, kuollut meno päiväsaikaan (yöelämä kuulema gay-väen hallitsemaa, ei käyty katsomassa, ajoissa nukkumaan), nudistit, väkisin tuotteita myyvät aggressiiviset kauppiaat... ei hyvä. Las Palmas oli paljon parempi paikka, kävimme siis päivän reissulla siellä ja hätämajoitus oli myös siellä.


Ihanaa lomailua etelän lämmössä. Vai onko? No ei. Kylmä tuuli teki vähän päälle 20 asteisen ilman todella koleaksi, näin yhden ihmisen uivan hotellin altaassa, meressä ui muutama uskallikko. Itse en ollut ilman paitaa ulkona ollenkaan, usein pitkähihaisessa. Suhtaudun tästä lähtien varauksella ihmisiin jotka menevät "Kanarian lämpöön". Liikkujalle ilmasto oli tosi hyvä, esim. fillarointi tai patikointiloma olisi onnistunut nappiinsa tuossa ilmastossa. Lähdettiin kuitenkin rantalomalle, eikä tarjettu olla rannalla.

Olutpuoli oli surkeaa. Tropicalhan on ehkä huonoin olut, mitä olen maistanut. Se on kuin Solia olisi lantrattu vedellä. Sitä sai joka paikasta, ei oikein muuta. San Miguel on jo parempi olut, sitä sai kaupasta. Jotenkin kuitenkin tästä Tropicalista tuli varsinkin loppuvaiheessa surkean menon  olut ja ostin kentältä sitä yksinomaan niinä kahtena odottelupäivänä. Rantakioskit myivät myös Tropicalia hanasta. Olisikohan ollut mietoa, ei meinaan käynyt päähän yhtään. Kiskalla oli "hauska" istua, kun puolilla asiakkaista ei ollut housuja. Nudistit pukkasivat joka paikkaan ja vaikka heillä olisi ollut reppua ja kenkää ja hattua, taisi jollain olla paitakin, munat piti olla paljaina. Nudistithan ovat 99 prosenttisesti 60+ miehiä. Hampurilaista en uskaltanut kokeilla. Pizzaa, pastaa, leivitettyä pihviä söin pääasiassa, niitä ei rantapaikatkaan osaa pilata.

Hotellimme oli todella surkea kahden tähden läävä, onneksi ennakkoarvosteluissa mainitut torakat loistivat poissaolollaan. Tällainen ex-tempore kokeilu siis "lähdetäänkö Kanarialle, halvalla ja jouluksi kotiin", mikä meni totaalisesti pieleen.

Okei, matka sisälsi myös hyviä hetkiä, Maspalomasin dyynit ovat mahtavat, kävelin siellä joka päivä, Tropicalkin alkoi maistua pikkuhiljaa, kuitenkin on tosi kiva olla kotona. Vähän erilainen matka, toivottavasti aika kultaa muistot ja tästä kehkeytyy hieno seikkailu.

torstai 30. marraskuuta 2017

Story

Helsinkiin matka vei taas. Olin etukäteen nettiä pläräämällä etsinyt jotain uutta burgeripaikkaa ja jossain "Stadin paras burgeri"-virityksessä mainittiin Story (mistä sain päähän, että tässä on nimessä 66 vielä?  Ei kai sitten), Vanhassa Kauppahallissa. No, tuonne ei ollut pitkä matka ja kun rautatieasemalta käveli sopivaa reittiä, jäi matkan varrelle monia hienoja kelloliikkeitä (myös jotkut kellot niissä olivat ihan ookoo (vitsi, vitsi.. hienoja kelloja)). Vähän jännitti, näkyykö mestoilla oleva Prinssi Edward, mutta eihän siellä mitään ollut.

Kauppahalli oli ihan kiva paikka, tosin söin juuri Tampereella vastaavassa ja Hietalahden Hallissa tullut syötyä monta kertaa, joten ei tässä mitään ensi kerran eksotiikkaa ollut. Kysyin, saako burgeria tuplapihvillä ja tarjoilija oli vähän sen näköinen että "hullu" ja naureskellen kysyi keittiöstä. Sai. En tiennyt mitä tilasin.

Tuplapihvillä. Sämpylä on siis ihan normaalin kokoinen...

Annos oli valtava, varmaan isoin burgeri mitä olen syönyt (muista erikseen tilattu lisäpihvi). Tämä ei ollut yksinomaan hyvä juttu, sillä mausteita pihvissä oli kohtuu niukasti ja tuosta voitte kuvitella, että useammassakin suullisessa oli vain pihviä. Suolaa ei ollut pöydässä, ehkä sitä olisi saanut, mutta en lähtenyt hakemaan. Näin jälkikäteen vaikka sinappi tai suola olisi kyllä ollut paikallaan. Hampurilainen oli hyvä, raikas ja aito. Lievä mauttomuus oli lähinnä oma vikani, kun kävin säätämään erikoispihvin kanssa. Nälkä kuitenkin lähti tällä setillä, vaikka seurana oli vain coleslaw salaatti.

En tiedä kuuluuko tämä nyt oikeasti listalle, mutta kokemus oli hyvä, joten heitin 5:lle sijalle. Muistakaa, että lista on "parasta nyt" henkinen, ei "all time favorites" , joka olisikin aika mahdoton.

Länsimetrolla seikkailun jälkeen poikkesimme Vltavaan, koska a) se on lähellä juna-asemaa b) siellä on hyvä vessa. Huhun mukaan rautatieaseman pubissa joutuu jotenkin kikkailemaan wc-käynnin kanssa, mikä on junamatkailijalle kauhistus, onhan pubissa istuttava viimeiseen asti. Otin taas Primatorin IPA, mikä oli tosi heikko esitys. Joko se on muuttunut tai sitten makuni on eri vireessä tai sitten vieressä tätä juomaa haukkuva amatööriolutarvostelija vaikutti makuhermoihini, joka tapauksessa en nauttinut tästä tuopposesta juurikaan. Junan esitys oli vielä heikompi. No, tällä kertaa paino burgerissa. Oikeastaan aina. Pahoittelut teille, jotka olette bonganneet blogin olutblogilistauksesta, ei täällä kummosia olutasiantuntijoita tai -snobeja löydy. Mutta luitte tänne asti kuitenkin.



perjantai 10. marraskuuta 2017

Tukholma

Tarjoutui tilaisuus lähteä konserttimatkalle mukaan yhdeksi yöksi Tukholmaan. En mennyt siis Gorillazin konserttiin, vaan jäin oluen pariin. Poikkeukselliseksi matkan teki minulle se, että menimme lentokoneella, mikä olikin varsin miellyttävä kokemus.

Helsinki-Vantaan Oak Barrell on yksi mielipubejani ja olen aina miettinyt, että onko se vaan se matkan fiilis. On se. Nyt kun oli lyhyt matka ja "vain Ruotsiin", niin eipä se olut maistunut niin hyvälle, eikä varsinkaan paikka tuntunut mitenkään spesiaalilta. Sääli, mutta toisaalta tämä rajoittaa idiksiäni "lentää Ouluun" että pääsisi vain fiilistelemään tuonne pubiin.

Tukholmassa käväisimme ABBA museossa, mikä on ihan jees käyntikohde, mikäli ko. yhtye vähääkään kiinnostaa. Jo mennessä Ruotsalaisten ärsyttävä ystävällisyys ja kaiken toimiminen pisti silmään ja tämä pari pykälää paremmin-linja jatkui läpi matkan. Pistää miettimään, miksei meillä...
No, kuitenkin, museokäynnin jälkeen piipahdimme ravintolan puolella ja otin talon oman Pop House Lagerin.
Väheän kuten arvelinkin, ei mikään kummoinen olut. Tulipahan kokeiltua.

Kun muu väki suuntasi konserttiin, minä kävelin Södermalmin läpi Big Ben pubiin. Nimestä voi tyhmempikin päätellä, että varmaan brittityylinen ja sehän se oli. Miksen mennyt Ruotsalaistyyliseen pubiin? Ei kiinnostanut. Mikä semmoinen edes on ja onko niitä? Menin tuonne, enkä pettynyt. Kovan haasteen jälkeen, eli maksaa luottokortilla ostos, siellä ekana täytyy laittaa summa (haluavatkohan tippiä näin vai onko tämä asiakkaan turvaksi?) itse laitteeseen ja sitten vasta pin-koodi, sain tuopin hanasta laskettua Shepherd's Neamen Bishop Finger'siä. Tuota tapasi saada marketista Suomessakin, vaan eipä ole enää näkynyt. Tykkäsin ja muistin kuinka tykkäsin ennenkin.

Siinähän sitä. Maksoi 750 rahaa tuoppi.

Burgerille yritin kaksikin kertaa. Toisen kerran muu jengi ei suostunut, toisen kerran tilasin jo burgerin Arlandan lentoasemalla, mutta uuni oli jotenkin kaput ja sitä olisi joutunut odottelemaan yli kymmenen minuuttia. Otin sitten taas tuollaisen ihme paahdetun kammoleivän, joita söin aika monta matkan aikana, onneksi tuossa oli kyytipojaksi tuopillinen Brooklyn Lageria


Vähän kevyemmät oluet olivat teemana siis tällä reissulla, Lageria, IPAa ym. pääasiassa. Päällimäiseksi fiilikseksi jäi kuitenkin positiivinen tunnelma. Ehkä se, että käytin työviikosta ma-ti päivät tähän, lyhentäen duuniviikon kolmipäiväiseksi, ehkä lyhyet lennot, huokea hinta, mutta kaiken kaikkiaan onnistunut lyhytloma. Pakko mennä uudestaan Tukholmaan. Olen yleensä tehnyt sen "vakion": laivasatamasta kävely vanhaan kaupunkiin, kahville keskustaa, NK-tavarataloon pällistelemään, nyt tuli pyörittyä vähän kaupungin laidoilla, hotelli (Motel L, suosittelen) oli Södermalmin alla olevassa "mantereessa", mikä lie nimeltään ja tosiaan Södermalmilla tuli käveltyä aikasen paljon, mikä avasi ihan uutta Tukholmaa. Ja ne hiton hymyilevät ruotsalaiset hyvine asiakaspalveluineen, ei niille voi olla edes vihainen.